Pystytän teltan syvälle metsään, ja heti kun vedän vetoketjun kiinni, maailma tuntuu jakautuvan kahteen osaan: ulkona kuuluu tuulen suhina lehtien lomassa ja kaukaisen puron solina; sisällä on lämmintä keltaista valoa, pehmeä makuualusta ja kirja, joka odottaa avaamistaan.
Istun jalat ristissä teltassa, sormenpääni hipaisevat sivuja sanojen virratessa hitaasti silmieni edessä. Auringonvalo siivilöityy ulkona puiden läpi ja heittää kirjavia varjoja kankaalle. Silloin tällöin orava juoksee oksien yli jättäen jälkeensä kevyttä kahinaa. Ei puhelinilmoituksia, ei työaikatauluja – vain minä, kirja ja kokonainen hiljainen metsä.
Jotkut sanovat, että leirintäalueella on kyse luonnon läheisyydestä, mutta minä uskon, että luonnossa lukeminen on sielun kodin löytämistä. Sanat vievät minut ajassa ja paikassa, ja metsän ilma vetää minut takaisin nykyhetkeen. Tämä ihana yhtymäkohta tekee jokaisesta sanasta erityisen merkityksellisen. Kun suljen kirjan, sydämeni levottomuus on kauan sitten tyyntynyt, jättäen jälkeensä vain rauhan ja täyttymyksen.
Käy ilmi, että parantavimmat hetket eivät koskaan vaadi monimutkaisia rituaaleja. Tarvitset vain teltan, kirjan ja halukkuuden hidastaa tahtia.
